Taivaanrannassa sen näin
hirviön

Tallaten se kulkee halki maan
murskaten alleen kaiken hyvän ja kauniin

Verestä ja paskasta
ihmissydämen jätteestä
on sen ruumis tehty.

Kateus ja katkeruus ovat sen ajovoimana

Kirous ja solvaus
ovat ainoat sen osaamat sanat

Ja sappea ja tuskaa ja vihaa ja kuolemaa
se kylvää kaikkialle missä kulkee.

Minä kysyin:
Kuka on tuo kaamea hirviö,
joka tuhoaa kaiken mikä maailmassa on kaunista?

Vastauksena kuulen vain saatanallisen naurun,
joka kumpuaa kaikkialta ympäriltäni.

"Houkka! Sinun omasta sydämestäsi on tuo hirviö noussut,
niinkuin se nousee jokaisesta ihmisestä."

Ei tarvita mitään demonisia taikoja tuon hirviön luomiseen
ei ole tarpeen manata henkivaltoja
eikä sen olemassaolosta voi syyttää pimeyden demoneita.

Riittää

Että vain annamme sille vallan.

Jjoo, katsoin viikonloppuna netistä Zeitgeist (ajan henki)-nimisen dokkarin. (Jos sotakuta kiinnostaa katsoa niin löytyy googlen videohausta hakusanoilla zeitgeist finnish subtitles) Omalla tavallaan aika puhuttelevakin dokumentti ja asiallisesti tehty.

Tosin täytyy sanoa etten erityisemmin pitänyt ensimmäisestä kolmanneksesta, jossa keskityttiin lähinnä kumoamaan kristinuskoa. Toisaalta dokumenttihan keskittyi muuten pääosin kuvaamaan yhdysvaltojen luisumista totalitääriseksi yhteiskunnaksi, joten siinä mielessä ymmärrän. Onhan kristinusko siellä vahvasti mukana politiikassa ja on konservatiivinen voima jota valtaapitävät käyttävät häikäilemättä hyväkseen. Siltikin on sanottava että siinä osin dokumentti luisui minusta sivupoluille. Sen sijaan että olisi käsitellyt sitä tapaa millä uskontoa käytetään hyväkseen ympäri maailman, se keskittyi kristinuskon ydinteesien murtamiseen.

Kristinusko on kieltämättä historian eniten hyväksi käytetty uskonto. Kaikkihan me muistamme inkvisition, ristiretket, kolmikymmenvuotisen sodan yms yms. Näiltä pohjin jotkut heittävät jopa villiä väitettä siitä, että kaikki johtuu uskonnoista. Näin ei kuitenkaan ole. Kaikki johtuu vain ja ainoastaan ihmisen pahuudesta. Esimerkkejä piisaa lähihistoriasta. Ranskan suuri vallankumous 1700-luvun lopussa lähti valistuksen pohjalta. Silloinkin uskottiin että moni paha johtui kristinuskosta itsestään. Valtio yritettiin sitten puhdistaa kirkollisesta hapatuksesta ja muutenkin luoda uusi maailmanjärjestys. lopputulos: Tuhansia oman maan kansalaisten teloituksia ja lopulta luisuminen maailman siihen mennessä tehokkaimman sortokoneiston omanneeseen diktatuuriin, Napoleon Bonaparten keisarikuntaan. Venäjän vallankumoukset ja kommunismin hirvittävä historia kertovat omaa synkkää lukuaan ylevistä aatteista, jotka lopulta ovat johtaneet vain kauheuksiin.

Kun katosmme kaikkien näiden instituutioiden aiheuttamia tuhoja, usein meiltä jäävät huomaamatta ne yksittäiset hyvät ihmiset, jotka olosuhteista huolimatta tekevät sen mikä on oikein. Totalitarismiin johtaa pelon tie. Sille me uskovatkin olemme aikojen saatossa lähteneet niin helposti muiden johtamina. Olemme niin paljon tuijottanet ulkoisia menoja ja kuvioita, että olemme unohtaneet sen että Kristittynä oleminen on vapautta. Jeesus ei tarkoittanut että orjailisimme ketään täällä maailmassa. Nimenomaan silloin Hän kutsuu meitä kun kaikki muut tekevät väärin, ja kun jopa maan hallitus ajaisi pahuuden asiaa.

Aikamme kristillisyydestä.

Maailmassa on tosiaan jokin menossa pieleen. Yhdysvallat ja venäjä luisuvat kohti diktatuuria, Lähi-idässä käydään yhä hirvittävämpää taistelua, jota me länsimaat jopa tuemme. Eurooppa yrittää yhdentyä pienimpien jäsenmaidensa kustannuksella. Kolmas maailma köyhtyy ja nääntyy yhä enemmän. Kaikkialla lisääntyvät pahoinvointi, rikollisuus, taudit ja nälänhätä. Elämme lopun aikoja, niin monet sanovat ja huutavat päälle hallelujaa, sillä mitä me uskovat teemme tämän kaiken keskellä? Istua tapitamme ja odotamme ylöstempaamista. Haluamme että meidät vietäisiin pois ja maailma jääköön kärventymään omassa liemessään.

Mutta se ei ole Jumalan tahto. Meistä on tullut pelkureita, niinkuin suurin osa ihmisistä sisimmältään on. Emme uskalla nousta taistelemaan vastaan. Kun yksilöllisyydestä on tullut massaliike pitäisi meidän todellakin olla sitä aidosti. Mutta ei, mieluummin me vain heristelemme sormea matkan päästä, asetamme itsemme kaiken yläpuolelle, ikäänkuin kaikki pahuus ei koskettaisi meitä lainkaan. Siiä todella pelataan vastustajan pussiin. Mikäpä olisi parempaa paholaiselle, kun se että me nökötämme omissa pikku piireissämme ja keskitymme karsimaan joukkoon sopimattomia pois. Ei, Jumala tahtoo että me taistelemme!

Se taistelu ei ole sormen heristelyä tai pauhaamista kadunkulmissa, vaikka joidenkin tehtävä sekin on. Kukin toimii lahjojensa mukaan, mutta on yksi yhdistävä käsky: "Rakastakaa lähimmäisiänne!" Tämä on nykymaailmassa kirosana, kun yksilöllisyyttä korostetaan muiden kustannuksella ja oma hyvinvointi on se ykkösasia. Meidän tulee rakastaa kaikkia lähimmäisiä yhtä suurella sydämellä. Miten se sitten näkyy? Autat ventovierasta ihmistä, jonka auto on sammunut tien poskeen. Lainaat rahaa lähimmäisillesi vaikket olekaan varma saatko rahaasi takaisin. Teet hyvää muille ja vastaat pahaan hyvällä. Nämä ovat vaikeita toteuttaa, mutta siihen voi anoa voimaa. Koska kaiken tuon tekeminen on nykyhengen vastaista, tulisi meidän tehdä sitä entistä tarmokkaammin.Oikein tekemsen näkee parhaiten siitä mitä teet muille.

Kymmenen neitsyttä nukahtivat kaikki ennenkuin ylkä saapui, mikä on meidän tilanteemme?

Ja vielä, apostoli Johannkeksen sanoin, vapaasti lainaten: "Siinä on rakkaus, ei siinä että me olisimme rakastaneet Häntä, vaan että Hän on ensin rakastanut meitä ja antanut poikansa meidän syntiemme soviukseksi. Kun siis nyt Jumala on meitä näin rakastanut, olemme mekin velvollisia rakastamaan toisiamme."

Siunauksia, kuten vanhat inkeriläismummot sanovat.

PS: teksti on sekavaa koska kirjoitan asioita sitä mukaa kun ne mieleen tulevat. Antakoot lukijat tämän anteeksi

Ärsyttävän tyhjä tunne on pitänyt otteessaan koko päivän. Tahtoisin luoda jotain, kirjoittaa, piirtää, jotakin. Mutta kuitenkaan en saa kiinni mistään kunnon ideasta. Tässä sitten vaan istun tyhjänpanttina koneella surffailemassa tarkoituksettomasti netissä. Voi tätä tuskaa...

Enpä tiedä mitä ihmettä sitä juttelisi...


Tänään mielessäni pyöri sekavia ajatuksia rakkaudesta ja kuolemasta.
 Ennekaikkea rakkaudesta. Sen olemuksesta, siitä omituisesta varmuudesta joka täyttää olemukseni silloin tällöin. Tuntuu että olisin jonkin suuren totuuden äärellä, näen sen ikäänkuin sumun läpi osaamatta sanoa mistä kuitenkaan on kysymys. Jotain on paljastumassa, se etsii muotoaan, muuttaen sitä vähän väliä niin etten saa siitä otetta.

Jotakin sentään olen alkanut ymmärtää. Kun olin nuorempi, en tosin kovin paljon nuorempi, vanhahan en todellakaan vielä ole, löysin sisällön elämään säännöistä ja asetuksista. Usko oli minulle lain noudattamsita, vaikken sitä edes huomannut. Luulin olevani täysin armon varasa mutta siltikin määritin itseni ja lähimmäiseni sen mukaan kuinka "hyvin" he elämänsä mielestäni elivät. Tämä on käsittääkseni edelleen monissa seurakunnissa aika yleinen kuvio. etenkin se toteentuu siinä että ihmisten arvo määritellään heidän "hyödyllisyytensä" mukaan. Joka ei sieluja pelasta, ei häneen ole tarpeen pitää yhteyttäkään.

Tämä oli vanha mallini ajatella asioita, joskin tiedostamaton vielä silloin.

Nyt,

En oikein tiedä. Joskus poden huonoa omaatuntoa siitä etten ole enää niinkuin ennen. Tiedän että se monien silmissä tekeem inusta eräänlaisen luopion. Olisihan helppo palata vanhaan varmuuteen, tietoon ja palavaan intoon. Kaikki olisi taas yksinkertaista ja selitettävissä. Mutta se mitä olen Jumalasta alkanut oppia, ei mahdu sääntörakennelmiin. Raamattu antaa meille hyviä ohjeita, mutta ne ohjeet eivät ole avain Jumalan luo. Jumala myös sanassaan vaikenee paljosta. Olen jotenkin alaknut tajuta että hyvä elämä ei ole siitä kiinni kuinak "hyviä" me olemme ulkoisessa elämässämme.

Olennaisemmaksi on alkanut muodostua rakkaus. Rakkaus jokaista elävää kohtaan. Siihen ainakin pyrin. Ainahan minä vihastun ja teen vääri, mutta tiedän sentään nyt mikä on minun omassatunnossani se oikea tapa toimia. Yksinkertaisesti vain rakastaa lähimmäistä. Rakkaus on ainoa asia jolla todella on elämässä merkitystä. Ilman sitä emme ole mitään. Rakkaus on se pieni kappale Jumalaa sielussamme, jos sen kiellämme, kiellämme itsemme ja meistä tulee petoja.

Uhraa itsesi
uuden ajan alttarille.

Tee työtä,
tuota,

uhraa harvat vapaahetkesi
hetken hekumaan
ja mielesi turruttaviin juomiin.

Juhli ja riemuitse kuin viimeistä päivää
kunnes lopulta turmiosi kohtaa sinut.

Me olemme kadottaneet sen.

Se poljettiin juoksuhautojen mutaan,
pörssin meluisille käytäville
joukkohatuijen ruumisläjiin.

Se unohtui
kun tajusimme että
itsekkyydellä saan kaiken
huijaamalla tulen rikkaaksi
riettailemalla tulemme kuuluisiksi.

Olemme menettäneet sen.

Sen pienen sentin sisältämme
sen jonka

Jumala sinne laittoi.

Harva enää tutkii sileuaan sen löytääkseen.
Harva tahtoo enää sitä tuntea
moni kieltää sitä koskaan olleenkaan

Rakkaus

Tyhjä sana vai koko universumi?

Tyhjentävää vastausta en osaa antaa sinulle,
ystäväni.
Mutta onko millään merkitystä ilman sitä?

Kun maailma kulkee ohitsemme helvettiin

sinä ja minä rakastamme

ja kun rakastamme

olemme kuolemattomia.

Ruohonleikkurilla kaupungilla ajellessa sitä ehtii miettiä näitäkin.

Itketkö Jumala?

Itketkö sinä,
Jumala

Kun kasvot, joita sanoit omaksi kuvaksesi,
lyödään rikki kiväärin perällä

Kun ne, jotka sanovat itseään seuraajiksesi
ovat tehneet rististäsi lyömäaseen

Kun me joiden piti suojella tätä maata
poltamme sen tuhkaksi

Kun puhumme rakkaudesta
ja kuitenkin osaamme vain hylätä.

Veri ja murskatut luut ovat polkujemme viittoina ja orpolapset tekojemme todistajia.

Sellainen on maailma, jonka halitsijaksi loit ihmisen.

Itketkö koskaan meitä katsellessasi
kuten kerran itkit Jerusalemin porteilla.